Takaisin blogeihin
Kokemuksia autojen bluetooth-yhteyksistä

Autojen bluetoothien ongelmat

anttitv arvosisällön jäsenyys arvosisältö bluetooth kaaratv kaaratv magazine May 02, 2021

Tiesitkö, päätin laajentaa KaaraTV:n autosisällön palveluani uudella KaaraTV Magazinella?

Aloitin äänikirjojen ja ääniohjelmien kuuntelun puhelimella vuonna 2008. Tahti vain kiihtyi vuoden 2009 aikana, kun työntelin juuri syntyneitä kaksospoikiani Matinkylän raiteilla. Samaan aikaan alkoivat myös bluetooth-yhteydet yleistyä edullisemmissa autoissa.

En tätä ole hirveästi ottanut esiin koeajoraporteissani, mutta silloin autojen bluetoothit olivat suoraan sanottuna aika huonoja. Yhteyttä oli vaikea muodostaa, kun ei vain yhdistynyt. Tätä ongelmaa esiintyy edelleen yllättävän usein. Bluetooth ei tekniikkana ole suosikkini.

Nykyään onneksi useimmissa autoissa bluetooth-yhteyden saa päälle jos nyt ei ensimmäisellä kerralla, niin sitten toisella kerralla, mutta vieläkin tulee hassuja juttuja vastaan.

Se ehkä on kaikista huvittavien esimerkki, kun kuuntelet musiikkia ja tulee puhelu. Puhelu alkaa ja samalla musiikki jatkuu. Eli systeemi ei tunnista puhelua ja katkaise musiikkia. Sitten on päällä aikamoinen kakofonia.

Erityisesti silloin kuin äitini soittaa. 😅

Minä olen ratkaissut ongelmat sillä, että kuuntelen podcastit ja äänikirjat aika usein myös auton ratissa korvanapeista, joiden bluetooth-yhteys toimii luotettavammin ja loogisemmin kuin autojen yhteydet.

Yhtäkaikki, kutsun sinut, blogini lukija kuuntelemaan ja lukemaan uuden KaaraTV Magazinen ääniohjelmia ja artikkeleita sekä katsomaan ja kannattamaan KaaraTV:n uuden tuotannon ohjelmia ja videoita.

Mutta miten ääniohjelmat liittyvät digilehteen, KaaraTV Magazineen?

KaaraTV Magazine on ensimmäinen suomalainen digilehti, jonka jokainen artikkeli on tarjolla myös ääniohjelmana, podcastina.

Eli voit kuunnnella ja lukea KaaraTV Magazinen kiinnostavia autoartikkeleita.

Haluaisitko kurkistaa minkälainen aviisi uusi autoilun digilehti KaaraTV Magazine on? Entä katsoitko aikaan autoiluohjelmiani Nelosella tai Kutosella? Muistat Nelosen Startin tai Kutosen Kaaran?

Tilaa KaaraTV:n Arvosisällön jäsenyys, joka sisältää kaikki uudet ohjelmani, ja KaaraTV Magazine edullisella kimppadiilillä 16,90 euroa/kk, niin pystyt testaamaan artikkeleita ja niistä tuottamiani ääniohjelmia kuukauden ajan:

HALUAN KOKEILLA KUUKAUSIHINNALLA!

Tai voit heti tulla mukaan edullisimmalla vaihtoehdolla eli 12 kuukauden tilauksella:

HALUAN HETI MUKAAN EDULLISELLA 12 kk DIILILLÄ!

KaaraTV Magazinen huhtikuun aiheet:

- Koeajo 1: Mustang Mach E
- Koeajo 2: Cupra Formentor
- Historiakoeajo: BMW 530d A 2010
- Parivertailu: Volvo S60 B5 AWD vs. BMW 320i xDrive
- Minkä ostaisin: uudet Golf-kokoluokan eli C-segmentin farkut: Järkivalinta
- Uutiskommentti: Mercedes-Benz EQS - sähköautoilun uusi lippulaiva?
- Uutinen: Haastattelussa Harri Tuomaala, ABC - Biopolttoaineiden jakeluvelvoite ja sen hinta suomalaisille
- Kolumni 1: Tesla muutti automaailmaa pysyvästi
- Kolumni 2: Ladattavien hybridien parjaus
- Vinkki 1: Miten kuvata auto myynti-ilmoitukseen? Osa 1: perusasiat kuntoon
- Vinkki 2: Miten kuvata auto myynti-ilmoitukseen? Osa 2: varsinainen kuvaaminen

Toivottavasti näemme myös KaaraTV Magazinen puolella!

Viikon 15/2021 KaaraTV:n arvosisällön jäsenalueen uudet videot:

- Ensikoeajo: Polestar 2
- Uutiskommentti: Dacia Sandero Stepway EuroNCAP-törmäystestin tulokset yllättivät
- Minkä ostaisin -sarja, osa 6: Viidellä tonnilla fiksu perheauto
- Haastattelu: Minkälainen automerkki on Polestar? Entä minkälainen auto on uusi Polestar 2?
- Koeajo: BMW 545e xDrive
 
 

Viikon 16/2021 uudet videot:

 
- Minkä ostaisin -sarja, osa 7: Viidellä tonnilla fiksu pieni tai pienehkö viistoperä, mitta 45 minuuttia
- Uutiskommentti: Mercedes-Benz EQS - sähköautoilun uusi lippulaina? Mitta 40 minuuttia
- Katsojakysymys, videovastaus, nro 1: Ladattavat hybridit Mercedes-Benz A 250 e, BMW 330e vai Ford Kuga PHEV? Mitta noin 10 minuuttia
- Uutinen: KaaraTV Magazine, mitta noin 10 minuuttia
 

Viikon 17/2021 uudet videot:

 
Ensifiilis: Sähkötila-auto Maxus Euniq MPV
Koeajo: Sähkötila-auto Maxus Euniq MPV 2021
Uutiskommentti: Sähköauto Kia EV6
Ensikoeajo: Skoda Enyaq

 

Antti Liinpää, KaaraTV

Älä missaa actionia!

Kaikki Antti Liinpään ja KaaraTV:n uudet koeajot, minkä ostaisin -videot, uutisvideot ja muu autosisältö videoina tarjolla KaaraTV:n arvosisällön jäsenalueella.

Nyt uutena tarjolla myös KaaraTV Magazine - ensimmäinen suomalainen digilehti, jonka kaikki artikkelit ovat tarjolla myös ääniohjelmina.

Tervetuloa katsomaan, lukemaan ja kuuntelemaan KaaraTV:n sisältöjä!
Tarjolla silkkaa sisältöä, ei mainoksia.

Haluan mukaan